torstai 10. joulukuuta 2015

Paljon risteilyjä vuodessa, mutta miksi ja miten?

Terve taas lukijat. Joulu on taas kivasti lähtenyt käyntiin. Kämppä on jouluisen näköinen ja töissäkin riittää kilometrejä ajettavaksi joulusesongin aikana. Youtubesta soi the Joulukalenterin luukku päivittäin ja tietysti myös jouluista musiikkia, kuten myös töissä inva-taksin ratissa. 

Taidan tällä kertaa tehdä "Teksti ensin, kuvat perään postauksen" kun kerrottavaa kuitenkin riittää ja en tiedä miten tiputella kuvat järkevästi väliin tällä kertaa.

Kuten olette aiemmista postauksistani saaneet todistaa, olen tänä vuonna viettänyt aikamoista risteilyvuotta. 13 Matkaa takana punaisilla, valkeilla ja se yksi matka myös Eckerön Finlandialla.
Olen kuullut ihmisten kysyvän että "Kuinka se jaksaa risteillä?!?" ja "Kuinka sillä on varaa?!?"

Koin aiheelliseksi siis vielä tehdä tämän postauksen ja antaa vähän vastauksia näihin kysymyksiin.




1. Kuinka siis jaksan risteillä?




Well, varsinkin kun syksystä asti olen ollut töissä linja-auton ja taksin ratissa, alalla on välillä varsin kiireistä, välillä olen pidempiä aikoja saanut tuurata jotain kuljettajaa jomman kumman auton ratissa. Koska älyttömän pitkiä vapaita töissä ei ole sopinut pitää niin ovat nuo 6-40 tuntiset risteilyt sopivia miniloma reissuja, missä on saanut jättää arjen taakseen.

Millaisia mielleyhtymiä tai asiayhteyksiä teille tulee mieleen sanasta "Ruotsinlaiva?"

Elämme vuotta 2015 ja nykyajan risteilylautathan ovat suorastaan kelluvia hotelleja palveluineen. Normaalin maissa olevan hotellin ominaisuuksien lisäksi näissä on tosin aikaiset aamiaisajat mutta myös meren keinunnan ja meri- ja saaristo/satama-maisemien tuoma hieno lisä. Lisäksi joillain risteilyillä on mahdollisuus piipahtaa Tallinnassa tai Tukholmassa ja sama laiva ilman saman hytin kanssa tuo takaisin. Elän sellaista vaihetta tällä hetkellä että nämä kelluvat hotellit ovat yksinkertaisesti vaan loistavia paikkoja lähteä minilomalle.

Laivaltahan yhtiöstä riippumatta löytyy yleensä mm.
  -Mukava hytti tasoluokasta riippuen mutta kuitenkin lähellä kaikkea.
  -Tax Free ja muita myymälöitä
  -Hyvää ruokaa, erillaisten aamiaisten, kahviloiden, buffetin ja ala-carten puolelta.
  -Yleensä ystävällistä ja ammattitaitoista henkilökuntaa ja palvelua
  -Kasino ja Bingo
  -Baarit
  -Sauna ja jonkinlainen allas/poreamme-osasto allasbaarin kera.
  -Showbaari ja loistavaa viihdettä sesongin ja reitin mukaan. Trubaduuri, Pianisti, Tanssibändi, Bilebändi ym viihde-esitykset
   -Disco ja DJ hyvien biittien kera
   -Muita viihtyisiä paikkoja (laiva-ihmiselle)
   -Matkasta riippuen myös omaa rauhaa yksin matkustaessa omin ajatuksin tai hyvien kaverien loistavaa seuraa!

Tuossapa sitten riitti asiaa ja näkökulmia näin 22-vuotiaan nuoren miehen näkökulmasta. Perheillekin nykyajan laivojen tarjonta on aika hienolla tasolla hyttien, ohjelman ja joidenkin laivojen leikkipaikkojen osalta.




2. Kuinka ihmeessä minulla on varaa.



Well, vielä keväällä pärjäsin opintotuella ja pienillä töillä siinä ohessa, kesällä olin lehdenjakajan töissä ja nyt varsinaisesti töissä aiemmin mainitulla alalla. Raha ei silti tule ovista ja ikkunoista ja risteilylle yleensä mennään jos muiden pakollisten menojen jälkeen jää rahaa. 

Aiemman kysymyksen vastauksessa antamassani listassa monet näistä palveluista kyllä maksavat, olen varsin tietoinen siitä että kun astun maihinnousuputkesta laivaan, olen ympäristössä missä lähes kaikki maksaa.

Tässäpä omia ( ja varmaan muidenkin) niksejä edulliseen laivamatkailuun.
- Hytin hintahan on yleensä halvempi kuin maissa olevan hotellihuoneen. Tätäkin hintaa voi halventaa vielä saatavilla olevilla yhtiöiden tarjouksilla, alennuskoodeilla ym ja myös jakamalla hytin hinnan lähtijöiden kesken kahdella tai neljällä. Laivalipun ostaminen on tietysti yhtiöillä tehty halvaksi, jotta saadaan se matkustaja itse laivalle kuluttamaan!  Mites minä olen sitten jopa sviitissä pari kertaa matkustanut tänä vuonna? Hienompien hyttien kanssa itselläni on ollut sellainen politiikka, että kun on ahkera töissä niin se kyllä palkitaan ja nuokin 2 sviittiä olen töillä ansainnut. Viime Serenaden Commodore-hytin kokeilu oli vaan suorastaan onnekas sattuma, joka ei maksanut hytin omistajallekkaan juuri mitään, hänen voitettuaan hytin Siljan kuvakilpailusta.

 -Ihmisenhän pitää juoda (vettäkin välillä) ja syödä myös laivallakin. Buffet on monille se perinne risteilyllä, mutta itse en yleensä maksa 25-40 euroa lounaasta tai päivällisestä, jolla kuitenkin jaksan vain muutaman lautasellisen syödä ja sitten ollaan aivan ähky. 25 Eurolla saa jo ala-carten puolelta joissain ravintoloissa melkein pääruoan, ruokajuoman ja jälkiruoan ja noistakin tulee ihan hyvin täyteen. Jos ollaan pihimpiä, niin usealta laivalta löytyy kahviloita, joista saa perus-kotiruokaa buffet laadulla edullisemmin. Katkarapuleipiä, leivoksia, pizzapaloja, toasteja ym myös ja .hinta jää näissä. syödessä nälästä riippuen muutamasta eurosta yli kymppiin itselläni.

 -Taxfree ja ne muut ostokset laivalla EIVÄT ole pakollisia. Yleensä kyllä tax-freestä ostan ne perinteiset hyttimässyt, mutta tuliaisiahan ei ole pakko tuoda edes itselleen, jos budjetti niin sanoo. Jotta jatkossa, voi tehdä yhden tai muutaman edullisen laivamatkan, kannattaa näyttää sen hetkisen laivayhtiön kanta-asiakas korttia myymälän kassalla ja kerryttää näin kanta-asiakaspisteitä ja napata alennukset joistain tuotteista.



-Pelikoneet, Bingo, Black-Jack ja baarit, niitähän laivalla riittää, mutta nekin voi kiertää. Alkoholin sijasta voi myös välillä juoda edullisempaa vettä tai limua. Nostalgiset alkoholittomat lastendrinkitkin valotikkuineen ovat edullisempia kuin aikuisten drinkit ;).

-Itselläni tietyn kulun laivamatkoihin toki tuovat myös satamiin pääsyyn tarvittavat bussit ym julkiset. Mutta näissäkin on tällä hetkellä hyviä tarjouksia, Onnibus kulkee ja olemalla ajoissa netistä voi napata halvat liput sekä Onnibussin että perinteisten bussiyhtiöiden kyytiin.

Mikä sitten laivalla on ilmaista tai edullista? Maisemat kannelta ja itselleni mieluisa laivan kiertely ei maksa mitään. Hyvien ihmisten ilmainen seura ja mukavat keskustelut saavat aikaa kulumaan myös, välillä liian nopeasti. Viihde-esitykset ym laivan risteilyohjelman viihde ei yleensä maksa myöskään ylimääräistä laivalipun hintaan sisältyen, vaikkakin ne pidetään ympäristössä täynnä seinien ja pöytien viina ja kahvilikööri-mainoksia..

Jos budjetti ei kaikkeen riitä niin voi valita mihin laivalla haluaa panostaa, kenties hyvään illalliseen? vai ostoksiin. vaihtoehtoja riittää.

Laitanpa tähän nyt kuvia vielä tämän vuoden risteilyistä ja näistä laivojen mukavuuksista.

                                          







                              


                               


Toukokuussa matkustimme kaverien kanssa ekaa kertaa C-hytissä Silja Symphonylla autokannen alla.

Tapaahan laivalla näitäkin kavereita.

Silja Serenade Sunflower Oasis

Silja Serenade Atlantis Palace

Silja Serenade Atlantis Palace

Harri Hylje drinkki

Silja Serenade Commodore-hytti
                               
Ville Viking Viking Gracella

Tavolata aamiainen Serenadella


Baltic Princess Sauna


Se halvempi aamiainen

Hytti o mahtava jakaa hyvien kavereiden kanssa :)

Silja Line buffet

Baltic Princess Suite 9103

Jukka.K Show Baltic Princessillä.

Disco Ibiza Baltic Queenillä.
       Tahdon vielä kiittää kaikkia kavereita näillä kuvilla ja tuttuja ja laivojen henkilökuntaa upeista matkoista. :)                         



                               
                             

                              
                                


                                                   Kiitos kaikille vielä kerran upeista matkoista!

 Jaksanko siis vielä risteillä? Voi kyllä ja aiemmin mainituista syistä. Kaksi matkaa ens vuodelle jo kiikarissa.  Onko varaa? On tässä joulukuussa töitä piisannut. ;)

-Taas toivotus hyvän joulun, taas toivotus hyvän joulun, taas toivotus hyvän joulun, joulumielen näin suo!-

Hyvää joulua kaikille!

T: Reissukettu



sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Toisen kerran viikossa laivalla.




Joulu on taas, joulu on taas, kattilat täynnä puuroo....

Joo eli tervehdys taas lukijani, vaikka täällä sisällä onkin joulutunnelma ja itsenäisyyspäivän tunnelma ylimmillään, katoaa tuo jouluinen tunne kummasti, kun astun ulos yksiöstäni ja rapun ovesta..märkää, hämärää, syksyn näköistä ja tuulista kaikki-alla. Sää ei sitten ole joulumielellä yhtään.

Tässä on vielä vuoden viimeinen matkaraportti Baltic Princessiltä, jolla matkustin muutama päivä Silja Serenaden laiva-harrastaja matkan jälkeen. Oli kiva taas suoraan päästä vertaamaan meininkiä Helsingin Siljan laivoilla ja kiireisemmillä Turun laivoilla samalla viikolla.

Tämä oli ensimmäinen ns. pistematkani. Olin jo vuoden viime kesään asti kerryttänyt Tallink Siljan kanta-asiakasohjelman Club One pisteitä ja toukokuisen Symphonyn risteilyn jälkeen saimme tuon matkan hyttiporukalla idean, että tehdään vielä yksi matka tänä vuonna samalla porukalla, ja päädyimme marraskuun loppuun tekemään pikkujouluristeilyn Baltic Princessillä. Olen (joskus) reilu kaveri ja kun kaverini olivat aiemmilla matkoilla tuota Club One korttiani vilautelleet niin oli reilua tarjota heille edullinen matka pisteillä(mme). Varasimme matkan kesällä Club One pisteillä A-hytissä ruokailuineen edullisesti ja jäimme odottamaan matkaa. Olen loppuvuoden Tallink Silja matkoilla tienannut nuo pisteet lähes takaisin ja suunitelmissa olisi keskittää ensi vuonna risteileminen Tallink Siljalle niin voisi kerryttää tuota pistesaldoa kenties Club One Gold tasolle asti.

Matkamme alkoi siis yhden kamallimman taksi-työpäivän jälkeen, kun töissä riitti kiirettä ja töiden jälkeen piti kiirehtiä vielä bussille, jolla Riikan kanssa lähdimme Forssasta klo 16.55 kohti Turun satamaa. Koiviston auton Kabussin leveälle ja pehmeälle penkille istuuduttuani, sain viimein rentoutua ja unohtaa kiireen. Turun satamassakin meillä oli ruhtinaallisesti ellei jopa liikaa aikaa odotella laivan lähtöä kun bussimme sinne saapui 18.25

Satamassa tein lähtöselvityksen ja korotin samalla Serenaden Tavolata aamiaisesta vaikuttuneena meri-aamiaisemme erikoisaamiaiseen. Jonkun ajan kuluttua Katri liittyi jengiimme ja ainoan kerran matkallani näin punaista kun nostimme rahaa viereisestä Viking-terminaalista. Siirryimme Silja-terminaalin ruuhkaisen terminaalin yläkertaan odottamaan laivan lähtöä. Laivaanpääsy alkoi 5 minuuttia myöhässä 20.05.

                                    

Vähän se joulu näkyi Turun Silja-terminaalissa

Turun Silja-Terminaali

Turussakin hylje on hymyillyt kesästä lähtien

 
Hytin saimme 8. kannen perän puolelta.
Laivaan siirryttiinkin sitten perus laivaannousu ryysiksessä ja hyttimme löysimme kivasti. Olin yllättynyt kun näillä laivoilla on tehty yhtä yläsänkyä vajaita A3-luokan hyttejä, ja ekaa kertaa sitten majoituin sellaisessa. Sen sijaan että meillä olisi ollut yksi ylimääräinen yläsänky tavaroille, meillä olikin sitten nätti hyttitaulu. Voitte arvata kuka taas kerran sai nukkua siinä sohva-vuoteella.

                                                  
A3-luokan hyttimme

Tontut valmiina lähtöön!
Asetuttuamme taloksi, meitä odottikin varaus Grill House ravintolassa. Ystävällinen tarjoilija otti meidät vastaan ja listaa selattuamme ja vain aamulla pari leipää syöneenä, päädyin juuri siihen kalliimpaan ja isoimpaan Grill House Douple Decker hampurilaiseen. Aika järkyn iso annos kyllä oli, mutta kyllä tällä miehellä vatsaa ja nälkää riitti. Asun yli 20 kilometrin päässä Keppana-Kellari ravintolasta, jossa on muutaman kerran käyneenä tottunut isoihin annoksiin. Pidin myös siitä että annoksen pääpointti oli nimenomaan isossa hampurilaisessa 2 x 200 Angus härän jauheliha pihvin kera. Hyvä salaatti ja omena-chili majoneesi viimeistelivät ateriakokonaisuuden hienosti ja kaikki meni (okei ranskalaiset jaettiin, mut hampparihan se vastus tässä oli)

                                
Henkilökuntaa Grill Housessa

Grill House Douple Decker

Joulun koristeita Grill Housessa

Jälkiruoaksi jäänyt marjaisa viini..

Ruoan jälkeen siirryimmekin Piano Baariin ja tapasimme siellä muutamia muita laivaharrastajia. Olimme yrittäneet aiemmin kehumassani laivaryhmässä Facebookissa järjestää myös matkan turusta, lopputuloksena vain muutama lähtijä aiemman Silja Serenaden ryhmä-matkan vietyä voiton lähes 30 osallistujalla.

Piano Baarin jälkeen suuntasin alle tunniksi piiloon auto-kannen alapuolelle nauttimaan Saunan löylyistä ja oikeasta uima-altaasta ruotsinlaivalla. Oli pakko saada rentoutua kiireisen päivän jälkeen. Olin osaston viimeinen ja ainut asiakas ennen kun osasto illalla suljettiin. Uimisen ja saunan välissä nautin lasillisen kokista, jutellen samalla mukavan saunan työntekijän kanssa hänen 30-vuotisesta urastaan laivoilla ja paljon kaivatusta Silja Europasta. Tämän kyseisen laivan suhteen odotan vuodenvaihdetta toivolla ja mielenkiinnolla sillä pientä vihiä on saatu että Europan vuokrasopimus Austraaliassa Bridgemansin majoituslaivana olisi ehkä päättymässä. Vielä ei tiedetä ylipäätään päättyykö sopimus ja palaako alus ylipäätään Suomen vesille vai lähteekö muualle? Mutta silti, joulu on toivon aikaa ja sitä pidän yllä Europan paluusta vuodenvaihteeseen asti odottaen Tallink Siljan/ Bridgemansin tiedotusta aluksen elämän jatkosta.
                                                 

                                                                     
Sauna-osaston jälkeen etsinkin kaverini ja iltamme kuluikin mukavasti Starlight Palacessa nauttien hyvästä musiikista ja vähän joratessa. Keskiyön tienoilla bilebändi Blaster otti kaksikerroksisen yökerhon haltuunsa ja hyvinhan tuokin meitä viihdytti. Ihmisillä oli taas hauskaa ja yhdessä laulettiin tämän hetken suosittuja radiohittejä hyvien drinkkien kera. Nukkumaan menimme siinä kahden aikaan yöllä.

                                          
Baltic Princessin syksyisessä telakoinnissa Starlight Palace oli saanut upeat LED-kattovalot

Starlight Palace

Lauantai-illan huumaa..

Aamulla vähäisten yöunien jälkeen meininki olikin yllättäen vähän vaisu ja olimme jo matkalla Tukholmasta Turkuun. Erikois-aamiainen Grill Housessa miellytti itseäni suurilla valikoimilla ym, mutta yksi meistä ei ollut saada aamiaisesta mitään makua irti, eikä matka kokonaisuudessaan mennyt hänellä ihan putkeen päänsäryn, vähien yöunien, keinunnan, omasta mielestään tylsän ohjelman ym takia. Itsekkin kyllä muutamaan otteeseen kaipailin takaisin leppoisammille Helsingin Siljoille...tähän nähden niiden laivojen risteilykonsepti ja kaikki siellä on vaan niin erinomaista.

                            



      Aamiaisen jälkeen Riikka ja Katri kävivät vielä nukkumaan, mutta minä laiva-intoilija jaksoin taas mennä ja lähdin kuvailemaan laivaa ja kuten aiemmin Serenadella, etsin täältäkin vielä paikkoja missä en vielä hirveästi ollut käynyt. Huomasin tekeväni edelleen samaa kuin jo 10 vuotta sitten 6-luokkalaisen ikäisenä. Kiertelin taas itsekseni laivaa katsellen ympärilleni, mutta nyt kännykkä-kameran kera kuvia ottaen. Kävin myös yhden matkaan lähteneen laivaharrastajan keulassa sijaitsevaa Suite-luokan hyttiä katsomassa. Vihdoinkin näin livenä myös Galaxy-sarjan keulan keskisviitin. Hytti oli suunnilleen Helsingin Siljojen Commodore hytin kokoinen (26 m2) ja sieltä oli kaksi isoa keulaikkunaa leveiden ikkunalautojen kera. Pidin myös kunnon nojatuolista ikkunan edessä ja uudesta isommasta TV:stä makuuhuoneen puolella. Kiitos Antille kun sain hyttiä tulla katsomaan!

                                                 
Suite 9102

Suite 9102

                                  
Confrence

Confrence

Birka Stockholm

Ohitimme Kappelskärin ja alus alkoihin hieman keinua, nautittavan verran. Riikka heräsi uudelleen ja menimme pelaamaan Bingoa Iskelmäbaariin. Voittoa ei tullut mutta jännitystä taas riitti. Kello 13.35 saavuimmekin Maarianhaminaan ja istuimme jonkun aikaa koko poppoo Piano Baarissa taas.

                               
Iskelmä Baarin uudet ledit

Silja Galaxy Maarianhaminassa. Ikävä olisi hänenkin kyytinsä.

Sun Deck.
Loppumatka turkuun menikin sitten Cafeteriassa syödessä, shoppaillessa ja karaokea Katrin kaa laulaessa. Olisin voinut laulaa kaksikin kipaletta mutta aika ei riittänyt kuin yhteen joten päädyin Anssi Kelan Mikan Faijan BMW:hen. Katri puolestaan lauloi Hotel Californian yhtä hienosti kuin Symphonyllä keväällä.

                                
Eipä oltu si Onnellisia tällä kertaa :D

"Ja muistatko sen bemarin, äijällä on se vieläkin.."

Kapteenina toimi Andre Brink

Hylkeenhymyä ja joulumieltä hytissä.

Vielä vähän jotain kotiin Tax Freestä.



Hiukopalaa Cafeteriasta



Pitihän Harriakin vielä Klubilla lasten bingossa moikata.
19.15 Saavuimme taas Turkuun ja ensimmäistä kertaa varmaan ikinä olin onnellinen siitä että pääsin maihin. 2 risteilyä viikossa teki jo vähän tiukkaa, vaikka hauskaa tälläkin matkalla oli. Turun laivoilla olen lapsesta asti käynyt ja joka risteilyllä on ollut kivaa, mutta nyt vasta aikuis-iällä aloitettujen Helsingin Siljan päivä-Tukholmassa risteilyjen jälkeen huomaa että Serenaden ja Symphonyn leppoisassa kyydissä homma on hieman erilaista kuin hektisellä Turun linjalla, missä siivoja tuli nytkin vähän hätistämään hytistä että saisi alkusiivouksen tehtyä tuntia ennen maihin-saapumista.
Myönnetään että kyllä ne laivat sieltä Helsingistä hienompia on...

Kiitos kuitenkin Katrille ja Riikalle matkaseurasta ja Tallink Siljalle kiitos tästäkin matkasta ja Baltic Princessin miehistölle. On Turunkin laivoilla edelleen ne hyvätkin puolensa ja hienoutensa vaikka olenkin tainnut ihastua noihin Silja Linen Helsinki-Tukholma risteilyihin.

Yhdelle matkalaiselle tulemme järjestämään joskus korvaavan matkan kun tällä matkalla ei nyt mennyt hänellä ihan putkeen.

Tämä sitten jäikin myös vuoden viimeiseksi laiva-matkaksi, peruttuani viikon päästä olleen Viking XPRS yöpymisen Helsingistä, tällekin on mietitty korvaava matka kaverin kanssa ja pääkaupunki kuitenkin kaverien kanssa kutsuu lauantaina! Tänä Vuonna olen tehnyt 14 laiva-matkaa joista 7 Tallink Siljalla, 6 Viking Linellä ja yhden Eckeröllä. Kaikilla laivoilla olen viihtynyt erinomaisesti yhtiöstä riippumatta mutta tuntuu että Siljan kanta-asiakasohjelma ja upeat kävelykatulaivat Helsingistä Tukholman voisivat olla se ensi vuoden juttu. Tallinkilla on 3 laivaa myös, joita haluaisin kovasti kokeilla. Victoria I tai Romantika ja Isabelle.

Onko Reissukettu kallistunut enemmän Siljan laivoille? Onko kaikki laivoja myöten tosiaan hienompaa Helsingissä? Onko Reissukettua puraissut risteily-kärpänen? Onko järkevää olla ainoa aikuinen halaamassa Harri Hyljettä lasten bingossa?
Katso seuraava postaus.....

Hauskaa joulun aikaa kaikille ja pysyköön laivat pinnalla ja tosiaan Onnea 98 vuotias Suomi!

T: Reissukettu